Luomusti mummoilla

moralisointia

Moralisointia

Mitä jää jos lääkärillä ei ole tarjota apua tai selitystä potilaan toistuviin paniikkihäiriön aiheuttamiin kohtauksiin. Entä jos koulussa ei opi lukemaan tai hienot vaikeat sanat menevät sekaisin päässä, koulu tarjoaa helposti ainoana tukitoimena tai vastauksena ongelmaasi kiusaannuttavaa moralisointia.

Tiedät varmasti sen tunteen, kun on kaikkensa yrittänyt ja lopulta raahautunut lääkärin vastaanotolle, ei silloin kaipaa vähättelyä tai elämäntaparemontti ohjeita. Suomalaisilla kun on usein korkea kynnys hakeutua terveydenhuollon palveluihin muutenkin. Tuttua voi olla myös, kun kokeeseen lukiessa kyyneleitä pyyhkien ja tiedostaen, että oppi ei mene perille, viimeiseksi toivoisi läksytystä tai saarnaa.

Lääkärin tehtävänä on ”toimia potilaan ulkopuolisena tarkkailijana”, kun taas opettajan on tarkoitus olla toiminnan ja oppimisen ulkopuolisena ohjaajana.

Havahduin kuullessani ensimmäisen kerran, varmasti koulu aikoinani jo, ” hoitaja ulkopuolisena toimijana” kauhistuin. En ymmärtänyt sitä nuorena naisenalkun, enkä ymmärrä sitä vieläkään.  Jos olet hoitotyössä, opetus tai ohjaus työssä, miten voi olla ulkopuolinen tilanteissa jossa käsittelet esimerkiksi itkevää, pelokasta  lasta tai surun murtamaa omaista.  Onko tunteet erillinen järjestelmä, joka laitetaan työvuoroksi hyllyyn odottamaan kotiin  pääsyä. Toimiiko ihminen ristiriidassa oman ammattietiikan ja kodin arvomaailmansa kanssa?

Myös Hesari otti kantaa kuuntelemisen tärkeyteen ongelmatilanteissa. ”Hyvä vuorovaikutus ei ole mahdollista, jos ei osata kuunnella. Toisia ihmisiä ei voi myöskään auttaa, jos ei kuuntele”  http://www.hs.fi/m/elama/a1399262711707

Jos olen kahden ihmisen välisessä vuorovaikutuksessa vaikkapa kaupan kassalla, en ulkopuolista itseäni ostajaksi tai maksajaksi. Tuntuisi myös luonnottomalta tervehtiä ja esitellä itsensä käden  ojennuksella mieheni vierellä, -vaimo. ulkopuolistaen näin oman identiteettini, tunteeni, tahtoni sekä olotilani.

Ihminen on koneisto, jos sille syöttää tiedon, -olette epäonnistunut. ohjelmointi alkaa toimimaan ja toteutumaan. Ohjelmoimalla toiset ihmiset oman moraalisen sormen alle, siirrämme itsemme ulkopuolisiksi ja asia on näin ratkaistu. Vai onko? Voisitko heittäytyä tilanteeseen kuunnella ja olla myötätuntoinen, sanoa vaikkapa: en tiedä, minusta tuntuu pahalle sinun puolesta tai yritetään  yhdessä miettiä, mitä keinoja olisi.

Kaikki ketkä teette työtä minkä tahansa asian äärellä vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa, kuinka läsnä olet arjessa ja kuinka moraalisen saarnan voisi kääntää kuunteluksi, kannustavaksi puheeksi ja tueksi? -ihminen ihmiselle ammattitaidolla ?

Marjo

Avainsanat: ammattietiikka, hoitoala, hoitotyö, hyvinvointi, kuunteleminen, läsnäolo, moralisointi

Rahaa on olemassa

Rahaa on olemassa
Tavallinen perjantai, sauna lämmin, sauna kahvi tuoksuu käytävään kun saavun ensimmäisen asiakkaan luo.
Olin juuri aikaisemmin lopettanut puhelun, kun ystäväni soitti. Pahin pelko toteutui, palomiehet soittivat äitinsä luota, olivat olleet sammutus töissä. Pitkään äidilleen apua hakenut ystäväni on aivan loppu.

En ymmärrä kuinka kukaan Sosiaalitoimen ihminen voi jättää odottamaan asioita, nostaa kädet pystyyn ja todeta vain, että ei, ei ole. Ei ole mitään apua tarjota. Kyseisen rouvan lonkka murtumasta on kulunut kaksi viikkoa. Sydäninfarktista kulunut viisi viikkoa. Edellisestä hellat kuutosella, ei vastaa puhelimeen episodista, vuorokausi. Kaatumisesta, jolloin ystäväni löytää äitinsä pöydän alta, kulunut kaksi vuorokautta. Viimeisestä lattia lainehtii eritteestä kohtauksesta kulunut neljä vuorokautta. Lääkkeet väärin otettu, -koko ajan. Lisää lääkkeitä jo jaettuun dosettiin (lääke annostelija) jakamisen riemusta. Tänään levyjä jäi päälle kolme. Hetki miesten poistuttua, rouva ottaa kokkihatun päähänsä ja pistää Heinix (allergialääke) tabletin lasillisen kera. Kertoo että aikoo leipoa nyt muffinit.
Hän on suuressa vaarassa itselleen. Hän on suuressa vaarassa myös muille talon asukkaille.

Eikä tämä lainkaan ole harvinaista. Ihmiset jotka tarvitsevat apua, eivät pääse avun piiriin. Tämä rouva on onnekas, hänellä on tytär joka huolehtii, omista sairasteluistaan ja jaksamisestaan huolimatta! Ei voida ihmishenkeä arvioida rahassa. Ei vain voida. Vaikka maksaisi mitä. Mitä maksoi talvivaaraa? PUOLENvuoden ”pelastamiseksi” löytyi 60 miljoona euroa ja lisää tulee!!! Eli onhan sitä rahaa olemassa.

Sanoinkin tänään asiakkaallemme että kyllä niillä päättäjilläkin on joskus paskat housussa, lopettavat sitten sen rahan perässä juoksemisen. ”ei kun sen takiahan ne juokseekin, kun niillä on jo paskat housussa, meikäläinen ehtii käydä vielä pöntöllä” ja mahat kippurassa nauroimme ja oivalsimme, ainoa todellinen hetki on tämä hetki tässä, pöntön vieressä ja hauska hetki olikin.

No, sillä aikaa kun muut juoksevat rahan perässä, minä juoksen mummojen ja pappojen perässä. Lupaan juosta ja auttaa, niin kauan kuin omat ei hierrä housuissa.

Avainsanat: huolehtia, huolenpito, ikääntyvät, vanhusten hoito, vanhustyö

A- asiaa

Olin itse nuori, neiti kauneimmillaan sanotaan, 17 vuotias. Lähihoitaja koulu oli ehdoton valinta. Vastuu, kuolevaisuus, nöyryys ja roikkuvat nahkaiset elimet tulivat ymmärrettäviksi ja pisti nuoren kuolemattomankin päätä kumaralle. Siinä alkushokista selvittyäni, tiesin ettei minulle ole annettu tähän elämään mitään muuta vaihtoehtoa kuin oppia ja tartua tähän työhön.
Parhaita oppeja ensimmäisessä harjottelupaikassa oli, että se mikä on vaikeinta, tartu siihen ja tee sitä niin kauan, ettei se tunnu enää vaikealta. Niinhän se on, missä tahansa asiassa niin juuri käy. Kun lapsi oppii ottamaan ensimmäisen askeeleen, hetki vain ja juoksu on jo hurjaa. En enää joudu ajatteleman perus askellusta, vaan joka päivä voin oppia jotakin uutta. Ei tarvitse oppia kävelemään uudelleen kun osaa jo juosta, sitten opetellaan kinkkaamaan ja tanssimaan!
Tämä kaneettina äsken loppuneeseen A-studion vanhusten hoivakoti kuntoon, ohjelmalle. Huokaus. Jouduin kääntämään kanavaa pian ohjelman alussa, kun suututti niin paljon. ”Tunnetko asukkaasi” Siis mitä? Miten voi olla, että joudumme kysymään vuosia työskenneiltä ihmisiltä, mitkä arvot ohjaa työtäsi? Itse nuorena, elämän ensiharjittelussa vanhuksen tekohampaita pestessäni, kysyin monesti itseltäni, miksi ja mitä varten. Ei minun tarvitse enää kysyä itseltäni, mitkä arvot ohjaa yötäni.
Ymmärrän toki, että kiire ja huonot olosuhteet osittain lamaannuttaa ihmisen ”ulkoistamaan” oman arvomaailman ja tekemään asioita ropotin omaisesti. Mutta kuitenkin, käsi sydämellä, jokainen vastaa vain ja ainoastaan omasta arvomaailmasta, omasta luovuudesta, omasta tekemisestään ja myös siitä millä asenteella asioita tekee. Kyllä minäkin sorrun. Olen kuitenkin opetellut, kuten kaikki kävelevät ihmiset ensin kävelemään, samalla tavalla, opetellut olemaan enemmä ja enemmän työssäni läsnä. Työ tarvitsee mieletöntä läsnäoloa, jota kautta kaikki alkaa avautumaan ja yhteinen kieli alkaa löytymään.
Mietitin vielä, että mitä ne hoitajat olivatkaan tehneet ne vuodet? Sillä vaikka keskitymme joku vuosi laatumittareiden tarkkaan analyysiin, toisena vuotena light tuotteisiin ja kolmantena light tuotteiden käytön purkamiseen. Silti, silti oma arvo maailma, jonka jokainen omaa, pitäisi näkyä siellä työssä, varsinkin kuin olemme työssä jossa huolehdimme kanssaihmisten HYVINvoinnista.
Marjo

Avainsanat: hoitoala, hoivakoti kuntoon, hyvinvointi, vanhustyö